These are the days we won't forget

Heloou!

Viime viikko leikkurissa meni tosi hyvin, tykkäsin osastosta ehkä eniten tähän mennessä. Kaikki ottivat meiät tosi hyvin vastaan, ja esimerkiksi ekaa kertaa sisterit esittäytyivät meille etunimiltä, ja meille pidettiin kunnon esittelykierros koko osastolla ja koko henkilökunnalle:)

Osastolla oli kahdeksan eri leikkaussalia. Saimme aina aamuisin valita isosta leikkauslistasta mieluisimmat operaatiot ja mennä seuraamaan niitä, sekä vaihtaa jopa salia kesken päivän (tai leikkauksen:D). Oli aika hassua, kun steriilin operaation ollessa käynnissä, salin ovet olivat auki niin käytävälle kuin toisiin saleihinkin, ja henkilökunta käveli salien läpi miten sattuu! Muuten operaatiot tosiaan sujuivat ainakin miu mielestä pääosin aseptisesti ja aika samalla tavalla ku Suomessa on tottunut näkemään. Henkilökuntakin oli sama, eli passarit, instrumenttihoitajat, anestesiahoitajat ym.

¨

Päästiin näkemään todella monenlaisia leikkauksia, esimerkiksi rinnanpoistoa- ja pienennystä (en ois uskonut että rinnanpienennys-ja muotoiluleikkauksen saa täällä kunnallisella puolella terveydellisistä syistä!), aivo-ja neurokirurgiaa (mielenkiintoisimpia miun mielestä), useita vatsanalueen leikkauksia, sekä ortopedisiä operaatioita kuten tekonivelten vaihtamista ja luiden korjausta! Varsinkin neurokirurgi oli aivan loistava, ja kertoi meille niin paljon!! Pääsimme katsomaan ihan lähietäisyydeltä, kun hän asensi stentin 3-vuotiaan pojan päähän porattuaan ensin reiän kalloon ym.. Kirurgi kertoi meille koko ajan mitä teki, ja miksi, ja mistä koko tilanne johtuu.

Tiistaina mentiin myös ebola-luennolle, jonka sairaalan infektiolääkäri tms piti. Ihan kaikesta myö pohjoismaiset opiskelijat ei oltu samaa mieltä (esim suojapuvun riisumisen aseptiikasta ym), mutta opittiin kyllä tosi paljon ebolasta, sen tartuntareiteistä ym. Nähtiin myös käytännössä, miten nelikerroksinen suojapuku puetaan ja riisutaan päälle. Luin myös todella mielenkiinnolla netistä suomalaisen sairaanhoitajan kokemuksia Sierra Leonessa ebola-alueella työskentelystä. Hän kertoi esimerkiksi, että suojapuvussa saa olla vain tunnin kerrallaan kolme kertaa päivässä, sillä sen kuumuus kuormittaa kehoa niin paljon. Täällä Namibiassa ja meidän sairaalassa ebola tai sen pelko ei varsinaisesti näy arjessa mitenkään, mitä nyt noudatetaan tavanomaisia varotoimenpiteitä (tai sitten ei..:D). Tuon luennon jälkeen oon kyllä ollu vielä erityisen tarkka käsihygieniasta ja kokoajan pesemässä ja desinfioimassa käsiä! Monet paikalliset hoitajat ovat kysyneet lähinnä naureskellen eurooppalaiselle ylireagoinnille, että emmekö pelkää ebolaa.. Voin kyllä ihan rehellisesti vastata, että en!

Reipas opiskelija tea breakella<3

Pääsimme leikkurissa myös osallistumaan paljon, ja tekemään kaikenlaista pientä. Avustimme kirurgeita ja sistereitä, toimitimme tavaroita, valmistelimme salia ja autoimme anestesialääkäreitä. Viimeisessä leikkauksessamme valmistelimme potilaan, laitoimme kanyylin ja osallistuimme sedaation aloitukseen. Ehkä kummallisinta oli, kun tässä kyseisessä leikkauksessa miut käskettiin yhtäkkiä vetämään steriilit hanskat käteen ja kannattelemaan potilaan jalkaa niin korkealla kuin pystyn!! Kirurgi siis operoi potilaan reidessä ollutta järkyttävän kokoista haavaa ja paisetta (n. 20cm pitkä ja 5cm leveä). Ei puhettakaan leikkauspöydästä jonka avulla saisi optimaalisen asennon, vaan ihan käsivoimin sain pidellä ison miehen jalkaa ilmassa. Ei mennyt montaa minuuttia kun alkoi kädet täristä. Seuraavana päivänä tuntui, kun ois tehnyt kovanki käsitreenin:D

Meiän sairaalan etupiha ja meiän eväspaikka

En saa tarpeekseni auringonlaskuista täällä<3



Keskiviikkona olin elämäni ekassa rugby-pelissä, ja meillä oli niin hauskaa!:D Pelin ymmärtämisessä oli pienoisia ongelmia, mutta ihan kivaa sitä oli seurata, ja tunnelma oli huikea! Peli oli vielä Namibian maajoukkueen harjoituspeli Saksaa vastaan, eikä mikään pieni paikallispeli;) Vaikka ei täällä paikallispelitkään mitään pieniä tapahtumia oo, vaan rugby on supersuosittua jalkapallon lisäksi! Wayne ei edes kuljeta meitä mihinkään viikonloppuisin, ku pitää istuu telkkarin äärellä kattomassa pelejä.



So happy to be here<3

London oli vielä lauantainaki vähä Halloween-tunnelmissa!

Lauantai-aamuna herättiin kunnon vesisateeseen ja ukkosmyrskyyn, eli marraskuu iski tännekin oikein rytinällä.. Masisteltiin sisällä koko päivä, mutta onneksi ilma kirkkeni, sillä meiät oli kutsuttu illaksi pool partyihin! Päästiinkin nauttimaan auringosta ja hyvästä seurasta ja erinomaisesta ruoasta loppuilta:)

Meiän kämppis Sara!

Torstaina oltiin vikaa päivää leikkurissa, sillä menimme töiden jälkeen vielä Home of Good Hopeen tekemään viikon tunnit täyteen. Tästä syystä saimme perjantaiksi vapaapäivän, ja hyödynsimme sen menemällä uskomattoman loistavalle aamiaisella Craft Cafeen! Täällä ravintoloissa syöminen on aika halpaa, ja esimerkiksi miulla maksoi perinteinen aamiainen (muna, pekoni, tomaatti, tuore täysjyväleipä), jättiläismäinen suklaacappucino, tuorepuristettu mango-appelsiinimehu ja iso banaaniskonssi voin ja hillon kanssa 10€ tippeineen!! Täällä tippi on siis 10%.



Torstaina soup kitchenillä ei ollutkaan vuorossa perinteinen ruoanjako, vaan menimme auttamaan Saraa sirkustyöpajassa, jota hää pitää melkein viikottain lapsille (liittyy Saran opinnäytetyöhön - sosiaalisen sirkuksen voimauttava ja ryhmäyttävä vaikutus namibialaisten lasten keskuudessa). Täytyy sanoa, että kokemus todellakin oli voimaannuttava, sekä lapsille että meille!! En saanut hymyä pois kasvoilta koko loppupäivänä, sillä meillä ja lapsilla oli niin hauskaa!!

Viime viikolla aiheena oli draama, ja suunnittelimme pienryhmissä lasten kanssa pienet näytelmät, jotka harjoittelimme ja esitimme muille. Teimme myös kasvomaalauksia, kuten kuvista näkyy..:D Harjoittelimme myös sirkustemppuja ja ilmeilyä ja tunteiden ilmaisemista, sekä toisiin luottamista fyysisillä harjoituksilla. Työpaja oli todella onnistunut, Sara tekee hyvää työtä lasten parissa:)

Tällä viikolla aloitettiin harjoittelu teho-osastolla, jossa ollaan pari viikkoa. Vastaanotto oli taas tosi lämmin, ja uskon että tullaan viihtymään hyvin:) Tekemistä riittää tosi paljon, ja esimerkiksi heti miun ekana päivänä miun sister lähti saikulle ekan tunnin jälkeen, ja käski miun pitää huolta meidän potilaasta. Osastolla on vain kahdeksan potilaspaikkaa, joista kaksi huonetta varattu kriittisimmin sairaille potilaille. Aamulla jokaiselle potilaalle määrätään oma sister, eli jokaiselle potilaalle on oma hoitaja. Lisähaastetta tähän sisterin käskyyn toi, että meidän potilas oli toinen näistä kahdesta kriittisimmin sairaasta potilaasta.. Tottakai sain apua muilta sistereiltä tarvittaessa, enkä olisi hätätilanteessa ollut vastuussa mistään, mutta potilaan elintoimintojen tarkkailu ja kirjaaminen, erittäin yksityiskohtaisen raportin kirjoittaminen ja tiedottoman potilaan peseminen olivat aika jänniä asioita ekana päivänä:D Varsinkaan kun en ollut edes ihan varma potilaani tilasta, enkä ole ennen nähnyt esimerkiksi hengityskonetta, jossa potilaani oli. Nopean opastuksen jälkeen opin kuitenkin tärkeimmät seurattavat asiat, ja päivä sujui tosi hyvin! Saatiin paljon kehujakin, joten tänäänkin menin hyvillä mielin töihin:)

Varattiin muuten tänään Katrin kanssa hotellit ja bussimatkat Kapkaupunkiin meiän vikaksi viikoksi täällä:) Kolme viikkoa tasan enää harkkaa jäljellä, viikko Etelä-Afrikassa ja sitten tuunkin jo kotiin! En kestä, hullua miten nopeesti aika on mennyt!!