Helouu! Tää viikko on menny uskomattoman nopeesti! Tykästyn Namibiaan vaan kokoajan enemmän, tuntuu että oon just oikeessa paikassa:) Maanantaina oltiin siis Home of Good Hopessa, ja tiistaina mentiin ekaa kertaa sairaalalle! Meillä oli vaan lyhyt orientaatiopäivä, tavattiin Sister Thele, joka kierrätti meitä sairaalassa ja valkattiin meille harkkapaikat. Alunperin mei piti siis suorittaa täällä 3 viikkoa yhteisövastuuta, 3 viikkoa lastenosastoa ja 3 viikkoa synnäriä. Yhteisövastuu suoritetaan kuitenki tuolla soup kitchenillä, ja 3 viikkoa täällä esimerkiksi lastenosastolla on aika pitkä aika, joten suunnitelmat meni uusiksi! Tullaan olemaan täällä esim ensiavussa ja teho-osastolla ja leikkaussalissa alkuperäisten suunnitelmien lisäksi.
Keskiviikkona päästiin jo tositoimiin lastenosasto 8B:lle, eli 0-1v 11kk ikäisten lasten osastolle. Ootin tätä erityisen innolla, koska tykkään vauvoista ja pienistä lapsista. Uskomattoman suloisia sellasia siellä olikin pilvin pimein<3 Osasto ja koko sairaala olivat todella todella todella erilaisia Suomeen verrattuna.. Sairaala oli ränsistynyt ja osastolla meno aika vauhdikasta. Osastolla oli 4 isoa huonetta ja eristysosasto, joissa kaikissa oli vähintään kymmenen äitiä vauvoineen, monissa huoneissa vielä enemmin. Esimerkiksi huoneessa 1 oli 12 pienempää lasiseinäistä huonetta, joissa kussakin asui kolme äitiä vauvoineen. Näissä kopperoissa ei ollut edes sänkyjä vauvoille, vaan sairaat lapset nukkuivat lattialla patjoilla äitinsä vieressä. Äidit ja lapset olivat omissa vaatteissaan ja sairaalassa oli myös omat peitot ym mukana, vain patjat olivat valmiina. Kun menin näihin huoneisiin esimerkiksi mittaamaan vitaaleja, talloin likaisilla kengillä patjoille, kun tilaa ei ollut muuten kävellä.
 |
| Katuturan sairaala |
 |
| Innokkaat sairaanhoitajaopiskelijat menossa ekaa päivää harjoitteluun:D |
 |
| Osastojen kylpyhuoneet olivat aika... mielenkiintoiset. Haju oli ihan sanoinkuvaamaton!!! |
Huone 2 oli tarkkailuhuone, joka oli suoraan kansliaa vastapäätä, ja siellä oli 8 kriittisimmässä tilassa olevaa lasta äiteineen. Lapsilla oli tässä huoneessa sentään metalliset pinnasängyt, mutta äideillä ei edes niitä patjoja, vaan he nukkuivat tuoleilla parhaansa mukaan. Tarkkailuhuoneessa majaili myös pieni 1,5-vuotias Paulina. Tyttö oli tullut isänsä kanssa monta kuukautta aiemmin sairaalaan tuberkuloosin vuoksi, mutta isä oli lähtenyt pian ja hylännyt tyttärensä. Paulinan äiti oli kuollut jo aiemmin. Jos kuvittelin että miulla oli maanantaina vaikeaa soup kitchenillä, tämä tapaus kosketti vieläkin enemmän jos mahdollista. Paulina on nauravaisin lapsi jonka olen koskaan tavannut. Ensimmäinen päivä meni lähinnä hänen kanssaan, opettelin vaihtamaan vaippaa, syöttämään, pukemaan ja pesemään pientä lasta. Kävelytettiin myös Paulinaa, sillä jalat olivat todella heikossa kunnossa monen kuukauden sängyssä makoilun jälkeen, ja hoitajat eivät ole häntä paljoa liikuttaneet.
Ensimmäistä kertaa mietin noiden päivän jälkeen, että miusta ei ihan oikeasti ole tähän.. Samaan aikaan tuntuu että oon just täysin oikeassa paikassa tekemässä sitä mitä miun kuuluukin, mutta ammatillisuuden rajoja pitää opetella vetämään paljon kovemmalla kädellä. Tuo pikkutyttö varasti miu sydämen nopeammin ku kukaan tai mikään koskaan. Siks oonki erikoisen surullinen, ku mietin mikä hänen kohtalo tulee olemaan, namibialainen orpokoti? Kaiken lisäksi Paulina on HIV-positiivinen, eikä sekään luo kovin positiivista kuvaa tulevaisuudesta.
Olin tietysti varautunut siihen, että kohtaan täällä HIV-potilaita, koska esiintyvyys väkilukuun suhteutettuna on maailman suurimpia. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen konkreettinen tapaus joka tuli vastaan. Piti taas muistutella mieleen, mitä varotoimia tulee käyttää ja miten HIV ei tartu tai tarttuu. Halia ja kosketella ja pusutella voi rauhassa, ja hukutinkin Paulinan haleihin ja sylittelin niin paljon kuin ikinä ehdin:)
Maanantaina jatketaan samaisella osastolla, työ on enimmäkseen vitaalien ottamista ja raporttien kirjoittamista, sillä äidit hoitavat vauvat pääosin itse. Jos äiti haluaa lähteä käymään jossain, jonkun muun sukulaisen on tultava paikalle hoitamaan lasta siksi aikaa. Viikon päästä alkaa harjoittelu ensiavussa, siitä tulee varmasti jännittävää, täällä on päivittäin esimerkiksi ampumahaavoja.
 |
Hymytyttö <3
Töiden lisäksi ollaan ehditty tällä viikolla tekemään jo paljon muutakin!! Ollaan opittu liikkumaan täällä paremmin, käyttämään esim takseja ja se helpottaa arkea ja käytännön asioita huomattavasti. Päiväsellä ollaan liikuttu jo esimerkiksi kahdestaan tai kolmestaan kävellen keskustaan (noin 15min), suhteellisen turvallisin mielin. Varovainen pitää tietysti olla, mutta meidän onneksi meiän asuinalue on namibialaisittain todella turvallista.. Vaikka talo onkin ränsistynyt, alueella (Winhoek West) kaikki pihat ovat aidattuja ja asukkaat suhteellisen rikkaita. Takseista voi valita normaalitaksin, joka maksaa aina 10 dollaria eli noin 70 senttiä per henkilö, matkasta riippumatta. Näitä takseja ei saa ottaa talon eestä/pyytää tuomaan kotiin asti vaan pitää jäädä muualle. Voi myös valita Dial-a-capin, joka vastaa tekemisistään ja tätä voi käyttää myös pimeällä, hinta on henkilömäärästä riippuen noin 30-40 dollaria, eli halvalla pääsee joka tapauksessa ja tätä ollaankin suurimmaksi osaksi käytetty. Uskallettiin aloittaa myös lenkkeily täällä, iltaisin just ennen auringonlaskua on jo sopivan viileetä ja meiän alueella uskaltaa kahestaan hölkkäilläkin. |
 |
Uudet norjalaiset kaverit Julie ja Guro:)
Esimerkiksi vaatteet on täällä tosi halpoja, ja shoppailua on tullu jo viikossa tehtyä niin paljon että yhellä matkalaukulla en oo kotiin enää tulossa:D Täällä vaatekauppoihin mentäessä jokaisen kaupan ovella vartija nitoo/teippaa aiemmat ostoskassit kiinni. Tällaseen en oo törmänny missään muualla?
Shoppailun lisäksi ollaan käyty ravintolassa syömässä porukalla, lenkkeilty, tehty monen tunnin ruokakauppareissuja (kaupoissa on vaikka mitä ihmeteltävää, onneks ollaan Katrin kanssa molemmat samanlaisia kiertelijöitä:D), vietetty viini-iltaa norjalaisten kanssa ja makoiltu altaalla.. (äippä ois jo kateellinen rusketuksesta!!) Tavallaan tosi ristiriitaisia tunteita herättävää, kun töissä näkee kurjia olosuhteita ja sitten tuun kotiin, vaihdan bikinit päälle ja siemailen viiniä tai kolaa altaalla tai shoppailen vaatteita?! En nyt liikaa huonoa omaatuntoa siitä kanna, koska ite oon kaiken maksanu omalla työllä ansaitulla rahalla, mutta silti.. Välillä on uskomattoman tekopyhä olo! |
 |
| Tortillailta auringonlaskussa Katrin kanssa <3 |
 |
| Perjantaina oltiin yliopistolla, meillä oli kansainvälisten opiskelijoiden kesken tapaaminen. |
 |
| Tapaamisen jälkeen lähdettiin porukalla Hotel Hiltoniin, syötiin lounasta kattoterassin Skybarissa! Siellä oli myös upea uima-allas mutta meillä ei bikineitä mukana, pakko mennä vielä uudestaan viettämään päivää altaalle. Varattiin hotellin spasta myös hoitoja huomiselle, mie meen hierontaan ja Katri laitatuttaa ripset ja kulmat! |
 |
| Kotona ollessa altaalla menee suurin osa ajasta:D |
 |
| Kotona on ihana hoitaa myös pientä Samuelia, jolla ei oo aavistustakaan kuinka etuoikeutettu lapsi hää on monii muihi verrattuna:) Helpottaa myös ikävää omaa kummipoikaa Joaa kohtaan, molemmat samanlaisia vekkuleita ja yhtä söpöjä<3 |
 |
| Päivällä lämpöä riittää! |
 |
| Mutta aamulla töihin lähtiessä on tosi kylmää ja pimeetä ku Suomen marraskuu!! |
 |
| Katri, jota ilman en täällä pärjäisi<3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti