14.10 Day 3 - Zambia
Klo 00 heräsimme parin tunnin unien jälkeen, sillä klo 01 meiän piti olla läheisellä huoltsikalla odottelemassa Intercape-bussia, joka veisi meiät Sambian puolelle ja Victorian putouksille. Wayne ei lähtenyt tälle yhden yön reissulle mukaan, vaan ootti meitä Divundussa tuon aikaa. Odottelua tuli harrastettua myös huoltsikalla keskellä yötä, kun bussi vihdoin kolmen aikaan saapui! Huoltoasema oli tosi hämärä ja täynnä epäilyttäviä tyyppejä (kukapa ei ois näyttäny epäilyttävälle sen ryöstön jälkeen...), mutta onneks Wayne ootti meiän kanssa! Bussi oli positiivinen yllätys - pehmeät isot penkit ja hyvä ilmastointi! Nukuttiin ilosesti pari tuntia, ja heräsin sitte kattomaan auringonnousua ja kouluun käveleviä lapsia. Aurinko oli aivan kirkkaanpunainen, en oo koskaan nähny vastaavaa! Siinä vähä väsyneenä olin ihan tippa linssissä kun mietin miten etuoikeutettu oon, että saan kokea tällasta. Privileged. Kun koitin selittää tätä tunnetta Ruthille, hää sano niin osuvasti "you feel like you are spoiled with all these experiences". Just siltä miusta tuntuu!! Afrikka on ollu miu suurin unelma siitä saakka ku pienenä näin Leijonakuninkaan, ja nyt saan nähä sen kaikessa karuudessaan ja kauneudessaan:)
Klo 07 oltiin Sambian rajalla. Meiän piti kaikkine passeineen, puhelimineen, kameroineen ja rahoineen mennä sisälle hakemaan maastapoistumisleimat passeihin. Oltiin ihan peloissaan, varsinkin ku ympärillä pyöri kokoajan jotain paikallisia rahanvaihtajia paksut setelitupot taskuissa. Nään kaikki paikalliset miehet potentiaalisina ryöstäjinä nykyään:D Lopulta saatiin leimat, ja meidän piti kävellä Sambian puolelle jonkun portin läpi, ja sen jälkeen vielä reilu kilometri Sambian immigration-keskukseen. Siellä jouduimme taas ebolaseulaan (rasti ruutuun - onko oireita, ja kaukolämpömittaus). Tämän jälkeen piti kirjoittaa kaikki omat tiedot passin numerosta lähtien käsin paksuun kirjaseen. Sitten jonotimme vielä ostamaan viisumeita, jotka pystyi maksamaan ainoastaan käteisellä ja USAn dollareilla (50$, eli noin 42€) mitkä meidän oli pitänyt vaihtaa etukäteen jo Namibiassa?:D Koko operaatioon meni useampi tunti, ei meinannut enää ymmärrys riittää miten vaikeaksi asiat voi tehdä..
Koko Sambian reissu tuli tosi kalliiksi, viisumi oli yli 40€, bussiliput yli 90€, paikallisopas 55€, ja majoitus 15€. Sambiaa varten piti olla myös keltakuumerokotekortti, joka Suomessa maksoi 36€. Sambia on myös malaria-aluetta, joten malarianestolääkityksenkin voi laskea budjettiin. Samoin tietysti sisäänpääsyn Victorian putouksille, ja sielläkin vähän kaikki tuppasi maksamaan erikseen.. Tän lisäksi maksettiin vielä meidän majoitusta Divundussa, joka sisältyi meiän 1000NAD/pvä (n. 70€) maksuun Waynelle. Siihen kun lisää 12 tunnin bussimatkat kahteen kertaan ja käsittämättömät jonotukset rajalla, alkoi olla siinä ja siinä, oliko reissu kannattava..!
Perillä Livingstonessa olimme siis joskus 13 aikaan päivällä, ja bussin päätepysäkillä tapasimme Andrew'n, joka oli liikkeellä hienolla 11 hengen safariavoautolla. Hän vietti kanssamme koko päivän, ja kuljetti meidät joka paikkaan, ja seuraavana aamuna vielä takaisin bussipysäkille. Taksa oli törkeän ylihinnoiteltu, mutta ehkä näin oli kätevämpi.. Kun olimme vieneet tavarat hostelliin, lähdimme kohti Victorian putouksia. Sambiassa kuumuus oli aivan käsittämätöntä, ja todella erilaista mihin olemme tottuneet! Ilma oli kuumaa ja kosteaa, toisin kuin Windhoekissa, jossa ilma on älyttömän kuivaa. Oli ihanaa istua avoautossa ja nauttia maisemista. Matkan kohokohta oli, kun aivan yhtäkkiä tienvieressä seisoi norsulauma. Ne olivat villejä, ja perinteisesti reagoin hienoon hetkeen tirauttamalla pari kyyneltä:D Ennen putouksia kävimme vaihtamassa itsellemme vähän paikallista valuuttaa, kwachaa. Rahan vaihtajana toimi Andrew'n kaveri Melvin.. Paljonkohan lähti siitäkin välistä rahaa Melvinin taskuun:D Sambia oli muutenkin omituinen, monissa paikoissa pystyi maksamaan Namibian dollareilla, USAn dollareilla sekä kwachoilla, tai vain joillain niillä.
Vic Fallsit oli kyllä myös hieno nähtävyys. En oo koskaan nähnyt mitään kunnon putouksia, joten näissä riitti ihmettelemistä!:)
Kierreltiin porukalla putouksia ja katseltiin maisemia. Mie, Katri, Ruth, Linda ja Charlie jäätiin sen jälkeen uimaan putouksille (pysyttiin tarpeeks kaukana reunasta!!) ja muut lähti hyppäämään benji-hyppyä!! Miusta ei ois ikinä siihen, joten uiskenneltiin ihan tyytyväisenä. Yksi reissun hämmentävimmistä kokemuksista koettiin, kun yhtäkkiä meidät ympäröi noin 50 tummaihoista koulupoikaa uimahousuissaan, ja he alkoivat kaikki ottaa kuvia meistä bikineissä???! He tulivat myös juttelemaan ja kertomaan, että ovat Angolasta kotoisin ja jonkin sortin luokkaretkellä. He pyysivät meitä kuviin kanssaan, ja kun emme suostuneet, kuvien räpsiminen meistä jatkui ilman lupaa:D Siinä oli olo kuin apinalla häkissä, ja vähin elein puimme päälle ja hipsimme syömään hamppareita.. Myöhemmin Andrew kertoi, että Angola on kuulemma aika kehittymätön maa, eikä siellä esimerkiksi ole paljoa valkoihoisia, joten meitä kuvattiin siis ihan vain omituisen ihonvärin vuoksi!! Tilanne oli samaan aikaan tosi kuumottava mutta myös hauska:D
Kotimatkalla pysähdyimme katsomaan ihanaa auringonlaskua.
Törmäsimme, uskomatonta kyllä, taas samaan norsulaumaan kotimatkallakin!! Norsuja oli niin paljon, ja ne olivat niin lähellä! Illalla menimme porukalla vielä syömään Andrewin suosittelemaan ravintolaan. Ruoka maksoi alle 2 euroa juomineen, mutta paikkakin oli kyllä sen mukainen:D Esimerkiksi tarjoilija ei osannut kirjoittaa, vaan yhden annoksen tavaamiseen meni jo viitisen minuuttia. Andrew otti ohjat käsiin ja kirjoitti meidän tilauksen ja vei sen keittiöön asti.. En tiiä oliko se kiusallisempaa meille vai sille tarjoilijaressulle!
Meidän hostelli oli tosi mukava, meillä oli yksi kahdeksan hengen bungalow ja yksi kahden hengen. En oo koskaan hionnut niin paljon yhen yön aikana, asteita oli varmasti 40 keskellä yötäkin eikä 7 muuta henkilöä samassa pikku kopissa auta asiaa:D Kaikenlaiseen eräilyyn tottui muutenkin safarin aikana aika hyvin, enää ei pahemmin hämähäkit ja muut kauheat ötökät häiritse! Kaikki hienohelmaisuus karisi kyllä urakalla:D
15.10 Day 4 - Zambia to Divundu
Seuraavana aamuna oli Namibiaan paluun aika. Bussimatka tuntui taas kestävän ikuisuuden (yli 10h) ja rajalla tehtiin jonotusennätys.. Yhteensä rajalla meni yli 3 tuntia tulleineen ja leimauksineen ja ebolaseuloineen!! Saatiin myös kunnon kahinat aikaan paikallisten naisten kanssa, jotka ohittivat meidät jonossa. Tähän olemme törmänneet kyllä ihan Windhoekissakin esimerkiksi ruokakaupassa. On ihan ok tulla täysien kärryjen kanssa meidän eteen ruokakaupassa, ja olla siirtymättä siitä sitten enää mihinkään. Normaalisti en ikinä hyväksyisi tällaista käytöstä, mutta täällä ei uskalla alkaa pahemmin riitelemään kun ei koskaan tiedä milloin saa puukosta:D
Bussimatkalla riitti kuitenkin paljon nähtävää. Sambia oli paljon alkeellisemman oloinen kuin Namibia, ja esimerkiksi tiet olivat tosi huonossa kunnossa. Menomatkalla rengaskin puhkesi. Koko ajan jarruteltiin ja hidasteltiin kuoppien takia. Matkan aikana alkoi tulla myös nälkä, ja sipsien lisäksi ainut ruoka oli kuppaiselta huoltoasemalta ostettu lihatoast, jonka kylmä- tai lämminsäilytysolosuhteet olivat olemattomat. Kun syötiin niitä Katrin kanssa, ei tiedetty pitäiskö itkeä vai nauraa:D Pari kuukautta sitten en ois koskaan laittanu sellasta suuhuni, mutta täällä on jo karaistunu kaikenlaiseen!
Matkalla näki myös paljon savi- ja risumajoja. Jos jollakulla on stereotypinen kuva afrikkalaisista asumassa pikku savihökkelöissä, tällä reissulla se kyllä vahvistui! Ihmiset oikeasti asuivat niissä, ja kävelivät hulluja matkoja kauppoihin tai hakemaan vettä. Näimme naisten kantavan jättiläismäisiä saaveja päänsä päällä, juuri niinkuin elokuvissa!
Lopulta päästiin perille, ja Wayne oli meitä huoltsikalla vastassa. Tuntui kun olisi tullut kotiin:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti