Hold the line

Tää viikko on (taas kerran) menny ihan liian nopeesti.. Tajuttiin, että kun tullaan safarilta kotiin, meillä on enää 5viikkoa harjoittelua jäljellä + Cape Townin matka ennen kotiinlähtöä!! Panikoin jo nyt sitä että aika loppuu kesken!

Maanantaina mentiin casualtyyn aamuvuoroon, mikä ei ollut aivan paras päätös, koska miun ja Katrin lisäksi siellä oli 12 muuta opiskelijaa. Heistä 10 oli namibilaista, ja hyö menee tietysti etusijalle. Käytiin tapaamassa meidän opiskelijakoordinaattoria ja pyörittiin varastoissa, taisin ottaa kaksi raskaustestiä koko päivän aikana.. Toinen tapaus oli kuitenkin ihan kauhea, 14-vuotias tyttö tuli koulupuvussaan äitinsä kanssa rintakipujen vuoksi ensiapuun. Vitaaleja otettaessa tytön pulssikin oli yli 150, lääkäri määräsi jatkotutkimuksiksi röntgenin ja raskaustestin sekä kipulääkettä. Vein tytön antamaan pissanäytettä, ja silloin alkoi kauhea show! Tyttö ei suostunut pissaamaan, ja alkoi itkeä ja meni aivan paniikkiin. Hän huusi "sorry mama, sorry mama". Lopulta hän antoi näytteen, ja pala kurkussa kerroin äidille ja tytölle, että raskaustesti oli positiivinen. Tyttö meni aivan shokkiin, mutta äiti oli aivan hiljaa. Kipulääkkeet ja röntgenit jäivät käymättä, kun he yhdessä lähtivät pois sairaalasta. Tapaus jäi mietityttämään, mitäköhän tällekin tytölle käy.

Muuten olen ollut kyllä positiivisesti yllättynyt namibilaisesta perhesuunnittelusta! Juttelin lastenosastolla paikallisten opiskelijoiden kanssa, joilla oli perhesuunnittelun kurssi meneillään. Luin myös heidän luentomateriaalejaan, joissa kerrottiin yllättävänkin kattavasti eri ehkäisymenetelmistä. Opiskelijat kertoivat, että esimerkiksi e-pillerit ovat täällä yleistyneet todella paljon, ja nykyisin niitä saa jopa kunnalliselta puolelta, eikä ainoastaan yksityisiltä. Myös kondomeja jaetaan esimerkiksi ensiavussa. Olin ennalta kuvitellut, että Namibia olisi paljon konservatiivisempi tämän asian suhteen. Veikkaan kuitenkin, että täällä Windhoekissa tilanne on kuitenkin hyvin erilainen kuin maaseudulla.

Tiistaina pääsimme viemään opettajat Home of Good Hopeen! Oli ihana päästä sinne itsekin, ja erityisesti esittelemään paikkaa muillekin, on se sen verran uskomaton:) Sattuman kautta pääsemme myös Katrin kanssa osallistumaan erääseen vapaaehtoisprojektiin, jonka tarkoituksena on järjestää 6.12 Katuturan lapsille tapahtumapäivä Katuturan uima-altaalla. Koko juttu kuulostaa aivan upealle, ja toivon että se saa todellakin tuulta siipiensä alle, ja pääsisimme totetuttamaan näin hienoa hanketta!

Jeesus-laulut raikasi enne ruokailua!

Keskiviikkona meidän piti mennä iltavuoroon casualtyyn, mutta miulla paheni mahakrampit, jotka oli alkanut jo maanantaina.. Mikään ei pysynyt sisällä ja vatsakipu oli kauhea! Jäin siis kotiin lepäämään, jotta olisin varmasti terve, kun lähdemme safarille! Meillä on kyllä koko majatalo oireillut asukkaita ja omistajia myöten koko viikon ajan.. 

Tuliaisia Suomesta<3 kyllä maistui ruisleipä kuukauden vehnänmussutuksen jälkeen!

Tuoreet hedelmät on täällä tosi hyviä,
mutta yllättävän kalliita!

Nikita<3

Meiän puuhamies Samuel lähti äipän kanssa
takaisin Saksaan, kyllä siinä itku
tuli hyvästejä jättäessä. Tuntuu että
jotain oleellista puuttuu nyt!

Keskiviikon ja torstain välinen meni miulla valvoessa mahakipujen kanssa, joten torstaina aamuvuoron sijasta suunnattiin Katrin kanssa Roman Catholic Hospitaliin. Se on yksityissairaala, jota meitä on kehotettu käyttämään täällä tarpeen vaatiessa. Pääsimme heti sisään, ja miut laitettiin tiputukseen. Sokerit oli alhaalla ja olin kuivunut. Sain myös antibiootteja ja kipulääkkeitä suonensisäisesti. Oli kyllä luottamusta herättävää, kun kanyloidessa sister käytti oikeaa staassia, eikä kumihanskaa:D Muutenkin sairaala oli tosi länsimaalainen, ja suurin osa lääkäreistä oli saksalaisia. Anamneesia tehdessä sister vitsaili, että miksi emme menneet Katuturan sairaalaan hoitoon, kerta siellä olemme töissäkin.. 

Olin letkuissa yli 3 tuntia, ja Katrilla oli aikaa kuvailla sairaalaa:D

Miun henkilökohtainen sairaanhoitaja<3 Enpä ois taas tästäkään reissusta selvinny ilman Katria.

Olo parani huomattavasti jo sairaalassa ollessa, ja kotiin lähdin seitsemän eri lääkkeen kera, joita nyt sitte popsitaan. Dosetti ois tarpeellinen:D Nyt on koettu namibialaista terveydenhuoltoa potilaanki näkökulmasta. Täytyy kyllä sanoa, että Katuturaan en ois menny. Lääkärit ja sisterit on sielläkin kyllä hyviä, mutta välineistö on niin puutteellista, ja aseptiikka vähän niin ja näin..

Torstai meni lähinnä nukkuessa, ja perjantaina olo oli jo tosi hyvä. Olin odottanut melkein pari viikkoa käyntiä Joe's Beerhousessa, johon meillä oli pöytävaraus eilisillaksi! Uskalsinkin lähteä mukaan, ja se kannatti. Maha ei valittanut mitään, ja meillä oli tosi hauska ilta. Ja RUOKA, uskomattoman hyvää!!! Uskalsin monien suosituksesta kokeilla seepraa, ja ei varmasti jääny miun vikaksi seepra-annokseksi täällä:D Alkuruoaksi söin valkosipulietanoita ja jälkiruuaksi suklaamoussea. Ei mikään hirveen kevyt ateria vatsataudin jälkeen, mutta nälkä olikin jo ihan kauhee monen päivän syömättömyyden jälkeen!

 

 

Kiitos illasta!<3

Tänään valmistaudutaan safariin, tehään ruokaostoksia ja pakkaillaan. Ensi yönä klo 3-4 välillä lähdetään ajelemaan! Seuraavan kerran palailenki sitte vasta puolentoista viikon päästä:)