Home of Good Hope

Maanantaina aloitettiin työt Home of Good Hope- järjestöllä, jonka on perustanut Sister Monica vuonna 2007, kun hänen oma 16-vuotias tyttärensä kuoli AIDSiin, ja hän halusi auttaa yhteisön muita lapsia. Hollantilaisen pariskunnan ja kanadalaisen rouvan lahjoitusten turvin Monica perusti soup kitchenin Katuturan köyhään kaupunginosaan. Aluksi 45 lasta sai päivän ateriansa soup kitchenistä, nykyisin määrä on laajentunut ja jopa 300-500 1-16- vuotiasta lasta saa mahdollisesti päivän ainoan ateriansa Hope of Good Homesta. Järjestö auttaa lapsia myös koulunkäynnissä ostaen heille koulupuvut, ennen myös maksettiin monien lapsien koulumaksut, mutta tämän vuoden alusta lähtien hallitus on maksanut lapsille koulun. Mukana on nykyisin myös entistä useampia sponsoreita, esimerkiksi eräs saksalainen liikemies on luvannut maksaa kahden lapsen koulutuksen yliopistoineen, ja taata heille harjoittelupaikat yrityksestään Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Katuturan asukkaiden  asuntoja ja kauppoja, partureita sekä autopesuloita. 

Kaikki peltihökkeleitä!

Koulutyttöjä koulupuvuissaan

Ruoan jälkeen pienemmät lapset jäivät hetkeksi leikkimään. 

Dubloista rakennettiin puhelimia, puhun juuri tuon sinipaitasen pojan kanssa:D

Aamulla klo 9-10 välillä pienemmät lapset kokoontuvat paikalle, saavat ruoan ja jäävät leikkimään. Klo 12 heidät lähetetään koteihinsa, koska koulu loppuu silloin ja alkaa päivän kiireisin aika kun koululaiset tulevat syömään. Ruokaa annosteltiin tarkasti, tuona päivänä se oli jotain riisistä tehtyä muhennosta.

Ruoan jälkeen lapset toivat lautaset tiskattavaksi, ja tulivat hakemaan puoli mukia mehua ja pienet lapset sen lisäksi appelsiiniviipaleen. Käytössä oli noin 20 mukia, joita jouduin täyttämään uudestaan ja uudestaan ilman pesua!!! Monta sataa lasta siis joivat samoista likaisista kupeista uudelleen ja uudelleen. Pahaa teki, varsinkin kun suurin osa lapsista oli todella räkäisiä ja äärettömän likaisia!

Teki suuren vaikutuksen, ettei kukaan yrittänyt huijata hakemalla useaan kertaan mehua tai appelsiinipalasta vaikka siihen olisi ollut täydet mahdollisuudet kun sekoiltiin Katrin kanssa ja lapsia oli niin uskomattoman paljon:D He varmasti ymmärsivät, että kaikille on riitettävä ruokaa. 

Ruoan lisäksi monelle lapselle syli, halit ja hellittely näyttivät olevan todella tärkeitä. Kun hyppäsimme autosta ulos, kymmenet lapset tulivat halaamaan ja pyytämään syliin ja pitelemään käsistä, siinä ei päässyt edes eteenpäin kävelemään. Lapset olivat niin pieniä ja likaisia, että kyynel tuli silmään. Itkua saikin pidätellä ihan koko päivän, kun näki kaikessa kauheudessaan, kuinka paha tilanne niin monella lapsella on oikeasti elämässään. Eihän siinä tietenkään voinut itkemään alkaa ja näyttää lapsille järkytystään, mutta pahaa teki. Nyt kun on saanut sulatella näkemäänsä ja kokemaansa, olen sitä mieltä että maanantai oli yksi elämäni parhaimmista ja kauheimmistä päivistä. Todellisuus iski vasten kasvoja, mutta samalla oli onnellinen että sai tuoda iloa ja hellyyttä näiden lasten elämään. Monilla on niin huonot oltavat kotonakin, etteivät he sieltä saa kaipaamaansa hellyyttä ja huomiota. Onneksi heillä on kuitenkin joku paikka mihin mennä.

Päivä laittoi miettimään, kuinka etuoikeutettuja Suomessa olemmekaan. Ihmiset valittavat korkeista veroista, liian pitkistä työurista, huonosta säästä, raskaista töistä ja huonosta terveydenhuollosta. Itekin oon varmasti valittanut satoja kertoja samoista asioista, mutta täällä se tuntuu niin USKOMATTOMAN absurdilta, kun näkee sadoittain pieniä lapsia jotka eivät saa edes ruokaa kotoaan!! Herätys todellisuuteen... Ja kuinka vähään tyytyväisiä lapset ovat, leikkiessäkin dublot riittivät kaikkeen, ja huomasi kyllä että nämä lapset käyttävät mielikuvitustaan aivan eri tavalla leikkeihin kuin lapset Suomessa.

Naapurustoa

Ihana pieni poika <3

Vieläkin tuntuu vaikealle kirjoittaa maanantaista, ei sitä oikein pysty sanoin selittämään, eikä tässä tapauksessa edes kuvin kuvailemaan, vaikka niitäkin tähän tekstiin näköjään kertyi aika lailla! Kokemus oli uskomattoman koskettava ja ihana ja kamala, ja ajateltavaa riittää vielä pitkäksi aikaa.. 

Home of Good Hopeen palaamme vielä useasti kolmen kuukauden aikana, mutta tänään pääsimme aloittamaan työt toden teolla myös sairaalassa! Se on kuitenkin ihan toinen tarina..:D